Rakkaudesta radioon
Radio. En muista mitä kautta löysin tämän mullistavan keksinnön ja kuuntelin sitä ensimmäisen kerran. Se muutti koko elämäni. Tämän kymmenen vuoden radiourani aikana ala on kuitenkin muuttunut merkittävästi..
Kun valmistuin radiotoimittajaksi vuonna 2006 ajattelin, että osa siitä taiasta, johon uskoin, katosi. Mielestäni radiotoimittaja tai radiojuontaja oli salaperäinen henkilö, jonka ulkonäön oli nähnyt vain harvat. Valmistuessani koulusta ylättäen netin kautta näkikin kaikkien radioiden juontajien kuvat. Mikä hassuinta, tuntui kuin tiettyjen kanavien juontajat olisi valittu ulkonäön perusteella. Eihän se voisi olla mahdollista? Eikö radiossa ääni ole se tärkein asia? Tietysti on hyvä jos omaa uskottavan yleissivistyksen, pysyy lähetyksen rytmissä kiinni ja puhuu kuuntelijalle kuin kaverilleen. Ajattelin, että sen täytyy olla sattumaa. Mutta miten nykyisin sama henkilö voi tehdä radiota ja tv:tä? Onko ulkonäöllä väliä radiossa?
Muistan, kun aloitin Metro FM:n iltapäivässä vuonna 2007 ja mietin, että jos haluaisin järjestää kisan taajuudella, niin miten homma käytännössä toimisi? Minulle ehdotettiin, että voit kysyä palkintoja vaikka levy-yhtiöiltä. En tuntenut ketään alan ihmisistä, joten aloin tarkistamaan netistä keitä voisin lähestyä. Olisi hauska tietää kuinka varautuneita ihmiset loppujen lopuksi oli, kun joku Kimmo Sainio lähestyi heitä eikä ollut mitään hajua mikä on miehiään...
Vei oman aikansa tutustua ihmisiin ja vakiinnuttaa paikkansa tällä alalla, joka on yllättävän raaka.
Kun vuosien varrella tutustui näihin upeisiin tyyppeihin, aloin pikkuhiljaa ymmärtää miten pallo pyörii. Jännityksestä huolimatta aloin kutsumaan vieraita lähetyksiin ja aika nopeasti huomasin, että minähän olen aika hyvä haastattelija. Koen, että Metro FM:n aika oli tutustumista alaan ja sen tekijöihin. Muutaman vuoden päästä, Suomipopin aikana, olin jo ehtinyt tutustua heihin niin hyvin, että haastatteluista tuli todella luontevaa mutta samalla myös ammattimaisempaa. Haastatteluja onkin kertynyt jo tuhansia.
Yksi iso asia alan muuttumiselle on ollut sosiaalinen media. Aikoinaan sitä vain painoi töitä ja oli iloinen, jos sai joskus jotain palautetta. Samoihin aikoihin, kun aloitin radiourani, Suomeen rantautui facebook. En olisi silloin ikinä uskonut kuinka iso asia somesta tulisi ja kuinka suuresti se vaikuttaisi elämääni, niin siviilinä kuin radiotoimittajana. Jos aikoinaan tykkäsin siitä, että sai olla se "kasvoton setä", joka puhuu hauskoja radiossa, niin nyt oltiinkin tilanteessa, että täytyisi olla esillä mahdollisimman paljon. Se on nykypäivää ja yksi isoimpia muutoksia alalla. Jos et ole esillä, niin voit missata aika monta hyvää työjuttua tai yhteistyötä. Esillä oleminen on aiheuttanut myös sen, että saan palautetta enemmän ja sosiaalinen media sen, että sen antaminen on helpompaa kuin ikinä.
Mutta mikä on oikea määrä olla esillä? Siinä täytyisi kuunnella omaa sydäntä ja järkeä. Missä menee oman moraalin raja ja kuinka paljon olet valmis tekemään töitä työpäivän ulkopuolella? Voittaako sillä mitään? Onko sillä loppujen lopuksi mitään arvoa?
Sosiaalinen media voi kuitenkin myös vääristää käsityksiä jokapäiväisestä elämästä. Harva kertoo julkisesti kaiken mitä omassa elämässä tapahtuu, eikä tietysti tarvitsekaan. Mutta ulkopuolisille omaa elämää on helppo silotella mahtavilla kuvilla, jokapäiväisillä juhlilla ja yltiöpäisellä positiivisuudella #ilovemylife. Positiivisuus on hyvä asia mutta itse päätin instagram-tiliä avatessani, että aion puhua siellä asioista rehellisesti. Halusin, että instagram on omanlainen päiväkirjani, jonka voin avata koko maailmalle, hyvät ja huonot asiat. Nyt tämä blogi varmaan tulee olemaan vähän samanlainen juttu.
Radio on minulle elämäntapa. Se ruokkii hyvin, mutta asettaa myös uusia panoksia pelipöydälle. Haastaa sinut kokeilemaan välillä jotain uutta ja tuntematonta. Voit valita sen turvallisen ja varman polun, mutta myös pimeän ja epävarman, jonka päässä kuitenkin näyttäisi olevan valoa. Näin tein, kun suostuin lähtemään Suomipopilta tehdäkseni uutta radiota, josta ihmiset alkaisivat kuulla pikkuhiljaa. Ensimmäisten kuukausien jälkeen polku onkin muuttunut koko ajan valoisammaksi...